Vesimittarikaukalo

Tarvittiin kaksi vuotta kalenteriaikaa ja yli kymmenen käyntikertaa ennen kuin selvisi, mistä vesi tuli vaatehuoneessa olevaan vesimittarikaukaloon – vesi tuli suihkusta.

Jakotek_vesi.jpg

1. vaihe

  1. "Eihän täällä ole vettä."
  2. "Veden kondensoituminen on täysin normaalia."

Osakas kysyi vuosikorjausmestarilta, voisiko vesi tulla laatikkoon suojaputkea pitkin jostain muualta. Mestari piti ajatusta täysin mahdottomana.

2. vaihe

Toimiva ja usein käytetty keino monella alalla: kerrotaan vian lopultakin löytyneen, kilistellään työkaluja selkä asiakkaaseen päin ja vakuutetaan, että vika on nyt korjattu. En tiedä toimittiinko tässä tapauksessa näin. Sen tiedän, että kaksi kertaa putkimies kertoi löytäneensä löysällä olleen liitoksen ja kiristäneen sen. Ongelma ei poistunut kummallakaan kerralla.

Osakas kysyi putkimiehiltä, voisiko vesi tulla laatikkoon suojaputkea pitkin jostain muualta. Miehet pitivät ajatusta täysin mahdottomana.

3. vaihe

Jossain vaiheessa ongelmaan kyllästytään ja sille yritetään todella tehdä jotain. Tässä tapauksessa yksi mies käytti kokonaisen työpäivän putkien eristämiseen. Tämä eristäminen olisi LVI-työselosteen mukaan pitänyt tehdä jo alunperin. Ongelma ei poistunut tälläkään tavalla.

4. vaihe

Kahdennellatoista kerralla, yli vuosi ensimmäisen yhteydenoton jälkeen, paikalle saapui työpäällikkö isomman delegaation kera. Kansi aukaistiin ja työpäällikkö tokaisi: "Eihän täällä ole vettä". Osakas kehotti työpäällikköä laittamaan silmälasit päähän. Tämän jälkeen vuosikorjausmestari sai näytösluonteisen nuhtelun, jossa todettiin, että ei tämä ole kondenssivesiongelma. Työpäällikkö määräsi vuosikorjausmestarin hankkimaan paikalle putkiliikkeen omistajan.

5. vaihe – confrontation

Putkiliikkeen omistaja tuli paikalle. Hän ravisteli jokaista vesihanaa – vika oli paikallistettu viidessä minuutissa.

Jakotek_ruoste_halkeamat.jpgVaiheiden 1–5 läpikäynti oli erittäin kallis putkifirmalle ja rakennuttajalle. Pelleilyyn on kaksi mahdollista syytä:

  1. vuosikorjausmestari, työpäällikkö takapiruna eivätkä paikalla käyneet putkimiehet vaivautuneet ajattelemaan
  2. ongelma oli tiedossa, mutta osakkaan väsyttäminen arvioitiin etukäteen halvimmaksi korjaustavaksi.

Kosteuden vuoksi laatikon reunus ruostui ja se maalattiin. Korjausten aikana laatikon pohja ja reunat halkesivat. Halkeamat "paklattiin".