Väärät tiedot hätäkeskuslaitokselle

Alueen omakotitaloasukas otti yhteyttä kaupungin tekniseen toimeen. Yhteydenoton syy oli se, että tiennimikyltissä oli väärä nimi. Kaupungin virkamies kehotti teippaamaan ylimääräisen n-kirjaimen piiloon, jos asia häiritsee.

Taloyhtiöömme on tilattu ainakin kaksi kertaa ambulanssi. Kummallakin kerralla hätäkeskus olisi ajattanut avun väkisin toiseen kaupunginosaan. Toisella kerralla asiasta piti neuvotella kolme minuuttia ennenkuin hätäkeskuspäivystäjä suostui ymmärtämään oikean osoitteen. Hätääntynyt soittaja olisi hävinnyt tämän neuvottelun.

Päiväkirja

31.8.2009 viesti teknisen toimen työpäällikölle

Taloyhtiömme on tilattu ainakin kaksi kertaa ambulanssi X-tielle ja kummallakin kerralla hätäkeskus olisi ajattanut avun väkisin väärään kaupunginosaan. Asiasta on informoitu useamman kerran teknisen toimiston väkeä. Kenen vastuulla on varmistaa, että mm. hätäkeskusten järjestelmissä kaupungin teiden nimet ja postinumerot ovat oikein?

-------

Myös tiennimiviitta on syytä vaihtaa sellaiseksi, jossa tien nimi on kirjoitettu täsmälleen oikein. Onko tiennimiviitan vaihtaminen sinun vastuulla?

Ei vastausta!

7.9.2009 viesti hätäkeskuslaitokselle (hatakeskuslaitos@112.fi)

Taloyhtiömme on tilattu ainakin kaksi kertaa ambulanssi ja kummallakin kerralla hätäkeskus olisi ajattanut avun väkisin eri kaupunginosaan. Tähän mennessä olemme olleet yhteydessä tekniseen toimeen, mutta tietojeni mukaan ainut vastine on ollut kehotus teipata tiennimikyltistä ylimääräinen n-kirjain piiloon.

Kenen vastuulla on varmistaa, että mm. hätäkeskusten järjestelmissä kaupungin teiden nimet ja postinumerot ovat oikein? Miten voimme itse varmistaa, että asia on kaikin puolin kunnossa?

Puhelin soi alle kahdessa tunnissa!

9.9.2009 viesti hätäkeskuksesta

Puhuimme maanantaina puhelimessa. Olen selvittänyt asiaa hätäkeskuksen näkökulmasta.

Kaupungin kaavan ja kartta-aineiston mukaan osoitteenne on X-tie. Samoin hätäkeskuksen karttassa X-tie tie löytyy aivan oikeasta paikasta (karttakuva liitteenä).

Tarkastuksessa kuitenkin havaitsin, että hätäkeskuslaitokselle toimitetussa tiennimistössä on virhe. X-tie on nimellä Xn-tie.

Kiitän tarkkaavaisuudesta. Toimitan korjauspyynnön kartta-aineiston toimittajalle.

9.9.2009 yhteydenotto kaupungin suuntaan

Hätäkeskuslaitokselle toimitetussa tiennimistössä on virhe. X-tie on nimellä Xn-tie. Hätäkeskuksen osalta asia on kunnossa. Varmistin asian henkilökohtaisesti.

Milloin tiennimiviitta vaihdetaan sellaiseksi, jossa tien nimi on kirjoitettu oikein?

9.9.2009 vastaus kaupungilta

Kiitos palautteesta. Välitin viestin kaavoitukseen.

10.9.2009 vastaus kaavoituksesta

Kiitos palautteesta kaupungille. Katukyltin vaihdon hoitaa tiemestari Xxx Xxxxx.

Tiennimiviitta vaihdettiin 23.9.2009.

Kommentit

Hätäkeskuslaitos reagoi yhteydenottoon esimerkillisesti – tämä on ymmärrettävää, koska avun viivästymisen vuoksi kuollut lapsi, äiti tai isä päätyy iltapäivälehden lööppiin.

Näemmä eräät teknisen toimen virkamiehet voivat suhtautua epäasiallisesti yhteydenottohin, joihin asianmukaisesti reagoimalla virheet tulisivat korjattua ennen kuin korvaamatonta vahinkoa pääsee syntymään ja hätäkeskuksen päivystäjä on käräjäoikeudessa syytettynä virheestä, jonka teki joku muu.

Turvallisuuden kanssa ei pidä leikitellä edes kunnantoimistolla vaikka juridisen vastuun voisikin vierittää hätäkeskuslaitoksen päivystäjälle!